27.04.2016

Autofit ja Rallicrossin SM-sarja yhteistyöhon

Toukokuun 7. päivä Hyvinkäältä alkava Rallicross SM -sarja jatkaa yhteistyötä  kotimaisten huoltokorjaamoketjujen kärkeä edustavan Autofitin kanssa. Yhteistyön myötä huoltokorjaamoketju näkyy vahvasti niin kilpailuissa kuin myös sarjan markkinoinnissa.

– Valtakunnallinen Autofit-huoltokorjaamoketju on tänäkin vuonna vahvasti esillä Rallicrossin SM-sarjassa. Haluamme olla mukana kotimaisen autourheilun kuninkuusluokassa, jonka suosio on taattu niin kisoissa kuin kotikatsomoissakin. Ketjun yrittäjät ja asiakkaamme ovat innostuneita lajista ja tulemmekin hyödyntämään yhteistyötä muun muassa asiakastilaisuuksissamme. Tavoitteenamme on myös vahvistaa Autofit-ketjun tunnettuutta. Pitkäaikainen ja toimiva yhteistyö lajin taustajoukkojen kanssa vaikutti myös päätokseemme lähteä mukaan sarjan yhteistyökumppaniksi, toteaa markkinointipäällikkö Kari Melkkilä Autofit-ketjusta.

– Meille on etuoikeus tehdä yhteistyötä tunnetun suomalaisen Autofit-huoltokorjaamoketjun kanssa. On hienoa saada sarjan yhteistyökumppaniksi mukaan niin ikään autoalalla toimiva kumppani, joka vaalii samanlaisia laatuarvoja kuin Rallicrossin SM-sarja. Tällä yhteistyöllä pystymme varmasti edistämään molempien brändien tunnettuutta entisestään, sanoo AKK Sports Oy:n markkinointijohtaja Heli Kemppainen.

*************************

Rallicross SM -sarja
Rallicross on rallin ja rata-autoilun vauhdikas yhdistelmä, missä yhdistyvät tehokkaat autot, näyttävät ajolinjat ja kamppailulajien parhaat ominaisuudet. Rallicrossissa ajetaan yhteislähtöjä ja lajille ominainen tasainen kamppailu takaa, että sijoituksista ajetaan tiukasti maaliin asti. Rallicrossin SM -sarjaan kuuluu kaudella 2016 viisi osakilpailua. Sarjassa kilpaillaan suomenmestaruuksista luokissa SuperCar, SRC, Autokrossi ja Crosskart 125.

Kilpailukalenteri 2016
7.5. Hyvinkää
28.5. Kouvola
9.7. Honkajoki
20.8. Oulu
10.9. Kaanaa Center

Lisätietoja Rallicrossin SM-sarjasta löydät osoitteesta www.rallicross.fi. Sarjaa voi seurata myös Facebookissa, Moottoriurheilu.tv:n Periscopessa sekä Ylen MotorSport Extra -lähetyksissä.