SM Rallicrossin toinen osakilpailu Kouvolassa tarjosi yllätyksiä

29.05.2016

SM Rallicrossin toinen osakilpailu Kouvolassa tarjosi yllätyksiä

Rallicross SM 2016

Rallicrossin SM-sarja jatkui Kouvolassa lauantaina 28. toukokuuta. Kouvolan rata on tunnettu haastavuudestaan ja helpolla se ei ketään päästänyt tälläkään kertaa.

SuperCareissa nähtiin kenties jossain määrin yllätysvoittaja, kun Toni Lukander vei luokan voiton. Voitto on upea saavutus, kun otetaan esimerkiksi huomioon se, että kolmannessa alkuerässä Lukander oli sijalla kymmenen.

SRC-luokassa saatiin myös eri voittaja kuin Hyvinkäällä. Voiton vei Jussi Klemola ennen Peter Heleniusta ja Tomi Koirikiveä. Helenius jatkaa kuitenkin myös Kouvolan jälkeen luokan pistejohdossa, tosin Klemola kärkkyy vain pisteen päässä. Sami Kiskola pysyi edelleen kolmantena

Autokrossi-luokassa kotiradallaan ajanut Jori Seppälä näytti, mikä on miehiään ja otti upean voiton Kouvolassa. Toiseksi äärimmäisen tiukan sekuntikamppailun jälkeen tuli edellisessä kilpailussa Hyvinkäällä voittanut Vesa Puuskamäki ja kolmanneksi Manu Juhola.

Crosskart-luokassa Kouvolaan saatiin vieraileva tähti maailmalta, kun rallicrossin EM-sarjassa ajava Sami-Matti Trogen tuli haastamaan kilpakumppaninsa. Trogenin vierailu meni nappiin, sillä hän voitti luokan. Toiseksi tuli edellisessä kilpailussa Hyvinkäällä voittanut Roni Kalliokoski ja kolmanneksi Valtteri Koski.

Kouvolassa päästiin todistamaan myös lajin maailmankuulun legendan, viisinkertaisen Euroopan Mestarin Matti Alamäen paluuta. Alamäen päivään mahtui kommelluksia, mutta mestari pääsi nauttimaan kunnon kilpailemisestakin.

Rallicrossin SM-sarja jatkuu kauden kolmannella osakilpailulla 9.7.2016 Honkajoella.

Kouvolan kisan tarkempaan kisaraporttiin ja tuloksiin voit tutustua tästä.